Baguan alue 4: vauraus, runsaus, hyvinvointi

Tämä alue on ollut minulle haasteellinen ja vaatinut huomiotani aika paljon. Meille jäi perinnöksi isältäni iso velka. Menetin myös luottotietoni, koska tuloni eivät olleet tarpeeksi isot ja velkaa oli paljon. Minulla on myös omaa asuntolainaa.

Perintövelka on onneksi nyt maksettu ja luottotietonikin palautuvat ajan kanssa. Olen saanut maksettua kaikki maksut ulosotosta. Olen tehnyt ison työn tämän eteen, että se edes on ollut mahdollista. Vaikka kaaduin, olen silti noussut sieltä ylös. En jäänyt maahan makaamaan vaikka epäonnistuin. Sinäkin pystyt samaan kuin minä. Jokainen pystyy siihen, kun vain lähtee tekemään asioita sen eteen. Asiat eivät muutu, jos niiden vain antaa olla ja tyytyy siihen tilanteeseen mikä se tällä hetkellä on. Jäämme helposti jumiin johonkin elämäntilanteeseen, kun tunteet ja ajatukset ottavat meistä vallan. Ota sinä valta tunteistasi, ajatuksistasi ja raha-asioistasi. Sillä pääset eteenpäin.

Olen huomannut, että raha ja hyvinvointi liittyvät toisiinsa vahvasti ja ne ovatkin tällä osa-alueella samassa. 

Jos tienaat tonnin kuussa, niin jääkö siitä rahasta kuinka paljon sinun hyvinvointiisi? Ja sitten ajattele tilanne että tienaisit 5000 euroa kuussa. Eikö 5000 euroa ole paljon parempi hyvinvointisi kannalta? Sillä rahalla voi hemmotella itseään, ostaa parempaa ja terveellisempää ruokaa, maksaa laskut, maksaa opiskelusta ja harrastuksista, matkustella, sijoittaa rahoja, laittaa hyväntekeväisyyteen rahaa, säästää varakassaa itselleen eli kerätä taloudellista turvaa tulevaisuutta varten. 

Rahan puute vaikuttaa hyvinvointiisi negatiivisesti. Kun rahaa on enemmän se taas vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiisi. Rahalla saa paljon kaikkea ihanaa ja hyvää elämään. Saat elämääsi asioita, joista voit nauttia eli hyvinvointia. 

Terveellinen ja monipuolinen ruoka vaikuttaa meidän jokaisen hyvinvointiin. Mielikin voi paremmin ja elämänenergiaa on enemmän, kun oma talous on kunnossa. Kun sinulla on rahaa ei tarvitse stressata ja huolehtia riittääkö rahat joka kuukausi. 

Raha vaikuttaa myös työpaikkojen saantiin. Kun käytät rahaa oman itsesi kehittämiseen, opiskeluun, valmentautumiseen, kouluttautumiseen, saat parempia työpaikkoja eikö niin? Toki on olemassa ilmaisiakin koulutuksia, mutta myös maksullisia. 

Hyväntekeväisyydestä tulee hyvä mieli, kun saa auttaa muita ja rahalla voi saada paljon hyvää aikaan. 

Raha tuo myös turvaa tulevaisuutta varten. Kun säästät varakassaa, niin taloudellisesti vaikeista ajoista selviää ilman stressiä. Olethan säästänyt näitä aikoja varten joten ei tarvitse miettiä miten niistä selviää. 

Kohtaa taloutesi ja ala ottamaan vastuuta omasta taloudestasi. Älä odota, että joku muu tulee tekemään sen sinun puolestasi ja pelastaa sinut konkurssilta. Avaa kaikki laskut ja maksa ne kiitollisena kaikista palveluista ja tuotteista mitä sillä rahalla olet saanut. Sano kiitos ja tunne suurta kiitollisuutta aina kun maksat laskuja tai ostat kaupasta tuotteita.

Lisätulon lähteillä voit saada omaa talouttasi kuntoon ja tienata ylimääräistä rahaa. Ole kiitollinen kaikesta rahasta mitä saat. Mieti mikä tai mitkä voisivat olla sinun lisätulon lähteitäsi. Mitä osaat? Onko sinulla jokin harrastus mistä voisit saada lisätuloja?